tiistai 30. lokakuuta 2012

Me vaan kysymme


 "Oi tätä syksyn tuoksua ja ripinää!"


"Miten kadun toisella puolella voi olla talvi?"

Aamulenkillä riitti ihmeteltävää
sekä Mirkulle että emännälle.
Yön aikana oli tullut talvi -
ainakin paikoitellen.
Emäntä yritti pysyä pystyssä
jäisellä kadulla ja
Mirkkukin oli silminnähden hämmentynyt siitä,
miten tassujen alla oli vuoronperään pitoa ja luistoa.
Mikä tämä tällainen vuodenaika oikein on?
kysymme yhteen ääneen.

sunnuntai 28. lokakuuta 2012

Turvatarkastus


"Sä haiset vauvalle, et siis oo vaarallinen."

Mirkun lapsipelko
lientyy hiljalleen.
Kun lapsi ei pelkää,
ei Mirkkukaan joudu pakokauhun valtaan.
Maatuskaleikit kyläillessä sujuivat mainiosti.
Pikkumaatuska vaihtui vuoronperään
vauvan kädestä mäyräkoiran pyöriteltäväksi.

torstai 25. lokakuuta 2012

Käkoilua


 "Tässäkö sitä tottelevaisuutta koulutetaan?"


"No nyt mä osaan jo tän. Seuraava liike, kiitos!"

Tokoilu on
sekä Mirkun että emännän mielestä
välillä vähän hidastempoista,
varsinkin silloin kun joudutaan
odottamaan omaa vuoroa.
Tämän parivaljakon kohdalla
voisimmekin kutsua lajia nimellä
kärsivällisyyskoulutus,
tuttavallisemmin KÄKO.

tiistai 23. lokakuuta 2012

Tohvelisankaritar


 "Ai mikä tossu? Ei oo näkyny."



"Ai selän takana vai? En mä vaan oo huomannu mitään."

Emännän tossut
eksyvät toisinaan Mirkun sänkyyn
ihan huomaamatta.
Pitäähän mäyräkoiralla olla
pehmustetta pedissään.

sunnuntai 21. lokakuuta 2012

Korvat kaakkoon


"Mitä hihitystä mun selkäni takaa kuuluu?"


"Miks mulle aina nauretaan?
Mä en vaan mahda mitään näille korvilleni. Ne tekee ihan mitä haluaa!
Sitäpaitsi: jos avaruusoliot päättää lähettää viestejä maapallolle,
mulla on vastaanottimet valmiina!""

Mirkun korvat
ovat jatkuva ilonaihe.
Ne liehuvat, lepattavat,
kääntyvät nurinperin
välillä erikseen, toisinaan yhtä aikaa.
Täydelliset (hupi)korvat!

perjantai 19. lokakuuta 2012

Möröt vaanivat pimeässä


" Pysy ihan mun lähellä, ettei möröt hyökkää pimeistä puskista."


"Nuuskaisen varovasti, älä katoa sillä aikaa."

Mirkku pelkää pimeää.
Heikosti valaistulla koirakentällä 
pikku pelkuri
kieltäytyi menemästä putkeen,
vaikka valoisaan aikaan
 putki on Mirkun bravuuri.
Lenkillä Mirkku pysyttelee tiiviisti
emännän lähettyvillä.
Emäntä kuvitteli aikoinaan,
että koirasta olisi turvaa 
synkillä, hiljaisilla lenkkipoluilla.
Ehkäpä meidän täytyy hankkia
yhteinen henkivartijakoira
sekä Mirkkua että emäntää suojelemaan.

keskiviikko 17. lokakuuta 2012

Sateisena aamuna


"Mua palelee niin kovasti, että haluaisin vaan nukahtaa ja unohtaa kylmyyden."


"Toisitko mulle vielä lisäpeiton?"

Onko surkeampaa näkyä kuin
sadelenkin jälkeen kylmästä tärisevä mäyräkoira?
Emäntä teki Mirkulle lämmitysoperaation:
ensin koira hangattiin pyyhkeellä kuivaksi.
Sitten otettiin kuiva pyyhe ja
käärittiin Mirkku siihen.
Kapaloitu koiraraukka
laitettiin lämpimään kantokassiin ja
kantokassi kiinni patteriin.
Tärinä ja kummallinen kurkkuääni lakkasi 
vasta pitkän teholämmityksen jälkeen.

maanantai 15. lokakuuta 2012

Kurja kyläily


 "Siis laitoitko sä mut kiinni?"


 "Ihan epäreilua: ekaks viedään kylään ja siellä laitetaan liekaan!"


"En ala esittää sulle mitään nättiä koiraa. 
Mökötän, kun oot noin inhottava mulle."

Joskus koiran joutuu laittamaan sisätiloissa kiinni
sen oman turvallisuuden takia.
Mirkku alistuu aina kohtaloonsa,
mutta osoittaa olevansa asiasta eri mieltä.
Onneksi reissu päättyi iloisemmissa tunnelmissa:
taas oli sylissäpitäjiä ja muiskujen vastaanottajia!

lauantai 13. lokakuuta 2012

Sylihauveli


"Sä oot koiraihminen, mä oon ihmiskoiranen."

Mirkku ei taida rakastaa mitään
tässä maailmassa
yhtä paljon kuin
lämmintä syliä.

torstai 11. lokakuuta 2012

Auringonpapanat


"Joo joo, näytän nätiltä tässä kukkien vieressä, 
mut mua ei kiinnosta nyt yhtään tää poseeraus..."


"...vaan näiden jäniksenpapanoiden syöminen. Nam!"

Mirkku, 
tuo hurmaava haisuliprinsessa,
tarvitsisi toisinaan hengityksenraikastusta.
Emännällä ja Mirkulla on ollut
viime aikoina usein 
erimielisyyttä siitä,
mikä kaikki on mäyräkoiran herkuksi kelpaavaa syötävää.

tiistai 9. lokakuuta 2012

Vuosipäivä


 "Mä oon hirveen pieni ja hämmentynyt. Sisko ei jännitä yhtään."


 "Mulla on liikaa nahkaa tassuissa ja oon ihan ihmeissäni muutenkin."


"Sä oot vissiin nyt mun oma ihminen. Mennäänkö kotiin?"

Tänään on päivälleen vuosi aikaa siitä,
kun Mirkku muutti omaan kotiin.
Kuvat Mirkun hakureissulta
tuovat kyyneleet herkästi liikuttuvan emännän silmiin.
Miten sitä osasikaan elää ilman tuota töppöjalkaa?
Päivääkään en vaihtaisi pois
ensimmäisestä vuodestani Mirkun kanssa.

maanantai 8. lokakuuta 2012

Sävy sävyyn


"Aurinko killottaa suoraan mun silmiin!
Saanko jo poistua? 
Näin tuolla nurmikolla muutaman herkullisen jäniksenpapanan..."

Aurinkoista syysviikkoa kaikille!

lauantai 6. lokakuuta 2012

Tyhjyys ja kurjuus

 

 "Siis mitä? Joku on syönyt kaikki karviaiset!"


 "Tää on katastrofi! Kaikki mun herkut poissa!"


"Jahka mä saan sen kehvelin käpäliini..."

Mirkku huomasi tänään,
että marjapensaat ovat tyhjät.
Ei enää aurinkoisia, auvoisia hetkiä
karviaispensaassa.
Ei mehukkaita vadelmatuokioita.
Syksy on surkeaa aikaa.

torstai 4. lokakuuta 2012

Liikuntaa ja lepoa


"Hirveen rankka reissu takana, ihan pitää ihmetellä!"


"Joko voi asettua vai vieläkö puuhaillaan jotain?"


"Huhhuh! Hyvä rentoutus hyvän reenin päälle!"

Agilitykurssi uuvuttaa pienen koiran
täydellisesti.
Veto loppui taas treenirepun päälle.
Hyvähän siinä on köllötellä,
kun reppu haisee
koirakavereille,
vinkuleluille ja
 palkkaamisessa käytettäville broilersuikaleille.
Unelmapaikka!

tiistai 2. lokakuuta 2012

Harmia haavasta


"Mä en mahdu nukkumapaikkaan tää typerä torvi päässä!"


"Huomaatko, että mun on hankala olla?"

Mirkulla on jalassa haava.
Haava on pieni, mutta
harmi sitäkin suurempi.
Mirkku ei anna haavan olla rauhassa
vaan nuolee sen rikki uudelleen ja uudelleen.
Tötteröittäminen tarkoittaa Mirkun maailmassa
välitöntä mielialan romahdusta.