sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Kukkaisneito


"Mmm.. Krookuksia!"


 "Kun et anna mun syödä niitä,
mä istun ne lyttyyn!"


Krookukset Mirkun käsittelyn jälkeen.

Mirkku pääsi tutustumaan
kevään ensimmäisiin kukkasiin.
Maistelun kieltämisestä närkästynyt neiti
päätti tuhota kukkaset keinolla millä hyvänsä.
Istuminen osoittautui tehokkaaksi ratkaisuksi.

perjantai 27. huhtikuuta 2012

Maha kurassa ja kuralla


 "Jee, uusi lelu!"


"Mutta kuule,
mä luin käyttöohjeesta, että
tähän pitäisi laittaa nameja sisälle!"

Emäntä toi kaupunkireissultaan
uuden lelun Mirkkua piristämään.
Viime päivinä neiti on ollut niin alamaissa,
että emäntä on ollut todella huolissaan.
Kaiken lisäksi Mirkku oli eilisellä 
kyläilykeikallaan koirakaverinsa luona
saanut syödä jotakin outoja herkkuja,
jotka vetivät neidin masun aivan sekaisin.
Sadepäivän puuhiin on siis kuulunut
muun muassa lattian luuttuamista,
kun Mirkku-reppana ei ole ehtinyt ajoissa ulos asti.

torstai 26. huhtikuuta 2012

Mieli maassa


"Kurja elämä."


"Anna mun mököttää rauhassa."



"Turha yrittää piristää mua."


"En mä enää jaksa mököttää.
Muiskis!"

Mirkulla oli eilen
huono ilta.
Neiti makasi masentuneena,
ei leikkinyt, ei vipeltänyt.
Emäntä yritti turhaan piristää Mirkkua.
Mikä lie mäyräkoiran mieltä masentanut?
Tovin mökötettyään Mirkku
palasi taas entiselleen
ja emäntä huokasi helpotuksesta.
Kaikki kunnossa.

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Nuori neiti ja harmaantunut herra


Naapurin vanha herra on
Mirkun rakkain koiraystävä.
11-vuotias pappa
jaksaa kärsivällisesti odottaa ja kestää 
kaikki Mirkun sadat ja tuhannet suudelmat.
Jokin tuossa ruttunaamassa
viehättää Mirkkua niin, että se jaksaisi
pusutella pappaa loputtomiin.

maanantai 23. huhtikuuta 2012

Hampaat puhtaaksi


"Siis onko tää joku vitsi vai?
Noin pieni luu!"


"Luuletko sä, että mun maha tulee tosta täyteen?"


"No jos ei parempaakaan oo tarjolla..."

Kaupasta löytyi kerrankin
Mirkun kokoiselle koiralle sopivia
 hampaanpuhdistusluita.
Näissä oli sitäpaitsi ihan oikeaa tavaraa
eikä pelkkiä lisäaineita niin kuin muissa vastaavissa.
Hyvin tuntui luuhun lisätty lehtivihreä ja persilja
Mirkulle maistuvan.

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Lempisävelmä





Ymmärtääkö mäyräkoira musiikkia?
Mirkku kuuli eräänä iltana
ensimmäisen kerran
Pieni suklaapuoti-elokuvan tunnussävelmän.
Se pysäytti Mirkun täysin.
Pää kallellaan se kuunteli ensisävelet ja
kiipesi sitten emännän syliin kuulemaan loputkin.
Musiikinystävän piti oikein painaa
kuononsa kiinni musiikin lähteeseen
kuullakseen varmasti mahdollisimman tarkasti.
Kummallista, miten musiikki vaikuttaa eläimeenkin.

lauantai 21. huhtikuuta 2012

Töpö ja Typy


Töpö: "Hei, täällähän on hyvät tarjoilut!"
Typy: "Se on kyllä mun luu..."


Töpö: "Mee sä vaan leikkimään, mä syön nyt."
Typy: "Mullekin kyllä maistuis."


Töpö: "Mä lepäilen tässä samalla kun syön."
Typy: "Se on kyllä mun paikka..."

Mirkku 
(kotioloissa tunnettu Töpönä)
kyläili ystävänsä 
Tyynen 
(kotioloissa tunnettu Typynä) 
luona.
Mirkku ei turhia vieraskoreillut vaan
varasti Tyynen luun ja
 asettui Tyynen sänkyyn nauttimaan saaliistaan.
Kun Tyyne yritti lähestyä kielletyn hedelmän nauttijaa,
tämä murisi ja näytti hampaitaan.
Lempeäluontoinen Tyyne vetäytyi ja antoi vieraansa nauttia.
Lisähuomiona mainittakoon,
että Mirkku ei koskaan kotioloissa kelpuuta kyseisenlaisia luita.
Sitäpaitsi mäyräkoiran maha oli täytetty juuri ennen kyläilyä.
Mutta se mäyräkoiran maha -
mitäpä sinne ei mahtuisi!

perjantai 20. huhtikuuta 2012

Iltarieha


"Niskat nurin-asento!"


"Käpälät kippurassa-asento!"


"Huhhuh, ottipas se voimille!"

Iltapissityksen jälkeen
Mirkku ottaa vielä 
viimeiset spurtit ennen nukkumaanmenoa.
Ohjelmaan kuuluu syöksyjä, säntäilyä ja
lopuksi lepopesässä mylläämistä.
Sitten onkin hyvä asettua yöunille.

keskiviikko 18. huhtikuuta 2012

Oodi lämpöpatterille ja pyyhkeelle


"Eihän tämä ihan kärpännahkaviittaa vastaa,
mutta menettelee."


"Oi lämpöä!"


"Asetun tähän loppupäiväksi.
Älä häiritse."

Eilisen räntäulkoilun jälkeen
Mirkku paleli tosissaan.
Emäntä etsi pehmoisen pyyhkeen
pikkuneidin peitoksi.
Muuta ei illan viihdykkeeksi tarvittukaan kuin
pyyhe ja patteri.

tiistai 17. huhtikuuta 2012

Rapapäivän riemuja


"Minäkö muka kurainen?"

Pieni mäyräkoira 
tuo kotiin uskomattoman määrän
hiekkaa, kuraa, kiviä ja ties mitä muuta töhkää.
Emäntä ajatteli, että 
koiran suojaaminen puvulla helpottaisi 
kotiinpaluun jälkeistä koiransiivoamisurakkaa,
mutta ajatus oli väärä.
Koiran takin sisällä oli suuri määrä sitä,
minkä oli tarkoitus jäädä ulkopuolelle.
Huomattavasti helpompi ratkaisu on
antaa koiran kulkea karvoissaan
ja sen jälkeen joko pyyhkiä tai suihkuttaa
 koko eläin puhtaaksi.

maanantai 16. huhtikuuta 2012

Kuuleva tassu


 "Mikähän siellä liikkuu?
Tassu tanassa kuulen paremmin."


 "Ja nyt on vasemman vuoro."

Mirkulla on hassu tapa
nostaa ylös 
jompikumpi etutassuistaan,
kun täytyy kuunnella oikein tarkasti.
Yhtäjaksoista tassuvahvisteista kuuntelua
saattaa kestää minuuttitolkulla.
Lieneekö tässä uusi löytö
mäyräkoiran anatomiasta:
onko korvan ja etutassun välillä
aiemmin tunnistamaton yhteys?

lauantai 14. huhtikuuta 2012

Konstit on monet


"Menen uuteen piiloon,
kerään emännän vaatteita vuoteekseni
 ja esitän nukkuvaa,
niin mua ei voi siirtää."


"Voi ei, taisit löytää mut kuitenkin.
Kokeillaan, toimiiko vanha kikka:
mä en näe sua eli olen näkymätön."


"Ethän sä voi lähteä,
kun mä tarviin näitä sukkia tänään."


"Älä jätä mua, ethän?"

Mirkun lähdönviivästyttämisprojekti
siirtyi uuteen vaiheeseen.
Piilopaikaksi valikoitui emännän vaatehuone.
Siellä Mirkku oli rakennellut sängyn itselleen
ja asettautunut (muka) nukkumaan.
Ajatuksena lienee ollut:
a) emäntä ei löydä uutta piiloa
b) jos piilo löytyy,
emännällä ei kuitenkaan ole kuin nämä yhdet sukat,
jotka nyt toimivat koiran vuoteena
c) emäntä heltyy kun näkee tämän näyn eikä lähde kotoa.
Mikään ei kuitenkaan auttanut.
Suuri teatteridiiva Mirkku
joutui jäämään yksin.

torstai 12. huhtikuuta 2012

Toiveikas nuuskija


 "Hmm... Uusia kippoja."


"Onhan sulla varmasti tarkoitus
täyttää nämä kaikki mun muroillani?"

Emäntä hankki
romuliikkeestä 
kolme kippoa kylvöastioiksi.
Mirkku taisi erehtyä luulemaan niitä
herkuntarjoiluastioiksi.

keskiviikko 11. huhtikuuta 2012

Kuulen ruoan kutsun


"Se näyttää vaarattomalta,
mutta parempi olla varuillaan."


"Lähestyn kohdetta vaanien."


"Kohde todettu vaarattomaksi ja
syötäväksi."

Kun Mirkku nukkuu,
sen ympärillä saa kuulua 
paljon pauketta ja kolinaa
ennen kuin neiti herää.
Mutta jos lattialle putoaa
esimerkiksi päärynän siemen,
Mirkku herää heti.
Mirkulla lienee korvissaan
jonkinlainen tunnistin,
joka erottelee äänistä ne,
jotka aiheutuvat syötäväksi kelpaavista asioista.
Mäyräkoiralle riittää
pitkälti iloa
yhdestä pienestä siemenestä!

maanantai 9. huhtikuuta 2012

Pääsiäispäivä pihalla


"Oi tätä vapautta!"


"Täällä tuoksuu kevät!"


"Nyt päästiin asiaan!
Missäs mun osuus on?"

Kävelyretki suuntautui
jälleen jäälle.
Tällä kertaa emännän äiti
oli ottanut eväät mukaan.
Mirkku ei kauan malttanut
kahvittelijoita kytätä
vaan suuntasi omille tutkimusretkilleen
ja nautti täysin siemauksin vapaudesta.
Mirkun mielestä retki sai
täydellisen päätöksen,
kun auringonpaisteessa uupunut emäntä
otti Mirkun päivätorkuille viereensä.
Se siitä kovasta kurista sitten...

sunnuntai 8. huhtikuuta 2012

Pötkötellen


"Tuu tähän mun viereen, otetaan torkut."

Kuten tunnettua,
Mirkku ei kotona saa nukkua sängyssä eikä sohvalla.
Muutamassa mäyräkoiramyönteisessä kyläpaikassa
tämä taas on sallittua ellei suorastaan toivottavaa.
Kun emäntä hyvin harvoin antaa Mirkulle
poikkeusluvan pötkötellä vieressään,
Mirkku käyttää tilaisuuden hyväkseen ja
kostaa emännälle kaikki ne kerrat, joina lupa on evätty.
Mirkku kävelee päällä (kyllä, myös pään päällä),
tarttuu hiuksiin,
nuolee korvia,
tönii tyynyä...
Kepposten lista on loputon.
Usein käy niin,
että päiväuniyritys tyssää heti alkuunsa
ja siitä emäntä saa syyttää - ketäpä muuta kuin - itseään.

perjantai 6. huhtikuuta 2012

Pääsiäisterveiset


"Pitääkö poseerata pitkään?"


"Kuvaus on päättynyt!"

Iloista Pääsiäistä!

torstai 5. huhtikuuta 2012

Yökylässä


"Onko tähän koira haudattuna?"

Mirkku oli viime yönä
ensimmäisen kerran
yksin yökylässä.
Paikka ja ihmiset olivat perin tuttuja,
mutta tilanne uusi ja outo.
Mirkkua aina niin kovasti hemmotteleva
emännän äiti
oli hankkinut Mirkkua varten uuden pesäkolon,
jossa neiti sai mellastaa ennen nukkumaanmenoa.
Välillä Mirkku oli kiivennyt sohvalle ja
kurkistellut pihalle, josko emäntä jo tulisi.
Yöksi Mirkku oli laitettu
tuttuun "häkkiin",
jottei se lähtisi yöllä haahuilemaan.
Kotona emäntä ikävöi ja murehti, miten Mirkku pärjää.
Kaikki oli kuitenkin sujunut mainiosti.
Mirkku nukkui hyvin ja rauhallisesti.
Ja se kotiinpaluu:
emäntä tietää nyt miltä tuntuu, kun
onnesta seonnut mäyräkoira 
pesee sieraimet ja silmämunatkin.

tiistai 3. huhtikuuta 2012

Näkymätön Mirkku


"Kun mä en näe sua,
säkään et näe mua."


 "Ai jaa,
oisko se Mirkku tässä kuitenkin?"

 

 
"Hyvä on sitten,
tässähän mä oon.
Mut älä silti lähde!"

Muutamina aamuina
Mirkku on ottanut käyttöön 
uuden lähdönestämismenetelmän.
Sohvan alle piiloutumisen sijaan
Mirkku menee eteiseen,
istuu kenkien sisälle tai niiden väliin
ja tuijottaa itsepäisesti seinää.
Jupottaja ei vastaa mihinkään
kutsuun tai käskyyn
vaan näyttää kuvittelevan olevansa näkymätön.
Ja koska emäntä ei Mirkkua näe,
ei hän voi myöskään käskeä tätä omalle paikalle
eikä näin ollen lähteä kotoa.
Näin järkeilee
mäyräkoira.

maanantai 2. huhtikuuta 2012

Kova kimuli


"Älä rupee mulle ryttyilemään!"

Tässä talossa 
ei neitien silmille hypitä!
(Paitsi jos neiti emäntä on kyykyssä
neiti mäyräkoiran edessä. 
Silloin neiti mäyräkoira
kirjaimellisesti hyppää silmille
ja antaa monta märkää pusua,
osan suoraan silmiinkin!)