tiistai 24. heinäkuuta 2012

Virkku-Mirkku


"Mehän sovittiin, että valvotaan yhdessä."

Sairashuoneelta huomenta!
Takana uneton mutta muuten ihan hyvä yö.
Mirkku kävellä teputteli koko yön.
Mirkun pisin torkahdustauko oli varttitunnin mittainen,
emännän vielä lyhyempi.
Mirkku nimittäin asettautui tötteröineen emännän tyynylle.
Sekä tötterö että koira tarttuivat kiinni emännän hiuksiin.
Asentoa vaihtaessaan Mirkku tietysti heräsi ja teputtelu alkoi taas.
Mirkku ei vaikuttanut tuskaiselta,
joten emäntä ihmetteli, miksei potilas nuku.
Kuvanottohetkellä klo 01.47 emäntä tajusi:
kiilusilmällä on nälkä!
Edellisestä ateriasta olikin jo melkein 20 tuntia.
Eläinlääkäri oli antanut ohjeen:
ruokaa saa antaa, kun potilas kykenee kävelemään suoraan.
Yöllinen viivallakävelyttämistesti 
osoitti Mirkun olevan syöntikunnossa.
Mirkku sai huikopalaksi palvikinkkuleikkelettä ja
kello viideltä erikoisannoksen viiliä ja kissanruokaa.
Potilas vaikuttaa jo reippaalta ja iloiselta,
emäntä hurjan huojentuneelta!
 

12 kommenttia:

  1. Jeee, Mirkku! Hyvä ruoka, parempi mieli.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Myrsky & Tuisku: Oikeassa olette. Emäntä on hemmotellut mua tänään, oon saanut ylimääräisen luun ja monta pientä maksanpalaa. Se on kuulemma hyväksi mulle leikkauksen jälkeen. Tiedä häntä, mutta ainakin se on hyväksi mun makunystyröilleni!;)

      Poista
  2. Ihana juttu, että potilas on jo toipumaan päin! :) Kuonopusuja täältä! <3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Maria: Pusut itsellenne, te humppatukat ja enmäntä! Nyt Mirkku jaksaa taas pusutella ihan entiseen malliin!<3

      Poista
  3. Voi pientä palvikinkkusta, onneksi pahin on jo takana ja nyt Mirkku voi keskittyä namien syöntiin ja omistaja vastaanottamaan pusuja pieneltä potilaalta! Kovasti terveisiä meiltä Maurin kanssa teille molemmille!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Laura ja Mauri: Kinkkuverkko riisuttiin tänään - oi sitä ravistelun riemua, jota on jatkunut siitä eteenpäin. Turkki taisi mennä ikävästi ryttyyn verkon alla, joten ravistelu auttanee. Muuta selitystä en ole hytkyttelylle keksinyt.
      Kyllä Mirkku nauttii herkuista, kunhan ei vaan tarvitse olla tuo inhottava kauluri koko ajan kaulassa. Ja emäntä iloitsee, kun Mirkku jaksaa taas pusutella ja iloita pienistä asioista kuten auringonpaisteesta ja minipuruluusta!
      Terkut teille molemmille meiltä molemmilta!:)

      Poista
  4. Jos ihan vaan teille tunnustan... minun mielestäni Nellille laitettu satelliittivastaanotin oli aivan liian suuri. Leikkasin sitä ehkä viisi senttiä pienemmäksi ja Nelli tuli onnellisemmaksi :)

    Kyllä on makkara todella makkaran näköinen kinkkuverkkoineen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kaunis Nelli: Pienestä asiasta se mäyärkoira saattaakin tulla onnellisemmaksi!;)
      Meillä piti vielä ennen eläinlääkäristä lähtöä vaihtaa isompaan kauluriin, kun tuon pitkäkuonolaisen taipumus akrobaattisiin suorituksiin tuli puheeksi. Eläinlääkäri arveli, että haava saa olla paremmin rauhassa, jos pelataan varman päälle. Ja hyvä niin. Mirkku on kauluristaan surkeana joka tapauksessa, joten pari lisäsenttiä ei haittaa.
      Kinkkuverkko poistettiin eilen, joten enää on harmina vaan tuo ikävä lautasantenni. Onneksi sitä ei kauan tarvitse pitää.

      Poista
  5. No, voi kun hienoa, että siellä jo paremmin voidaan. Ehkäpä Mirkku oli virkku siksi, että sehän nukkui jo nukutushetkellä, ja varmaan pitkään vielä kotiinpäästyäänkin. Kun nukutusaineen vaikutus lakkasi kokonaan, ei Mirkkuakaan enää väsyttänyt. Ja toki, eihän nälkäisenä niin helposti uni tule ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ellieli: Mirkku nukkui pitkään, eläinlääkärissäkin yli neljä tuntia leikkauksen jälkeen. Ja heti herättyä piti pistää lisää opiaattipohjaista kipulääkettä, joten neiti sammui uudestaan ja oli ihan tillintallin, kun tulimme kotiin. Kotonakin nukutti vielä (satunnaisia kauhuheräämisiä lukuunottamatta) pitkään. Mutta iltapissillä tavattiin naapurin ihanat karkkaritytöt, jotka virkistivät Mirkun yötä vasten.
      Mitä tästä opimme? Hyvät ystävät ja maistuva ruoka tekevät eetvarttia sekä mäyräkoiralle että ihmiselle!:)

      Poista
  6. Ruokaa pöytään ja elämä sujuu paremmin.
    Meilläkin leikattiin tötteröä pienemmäksi, iso tarttui ihan joka paikkaan kiinni.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olli: Kyllä me mäyräkoirat tiedetään, että ruoka on se paras lääke jokaiseen vaivaan, vaikka karhunpojalle sen sanottiin olevan uni!;)

      Poista